Suuren maailman opit otettiin kokeiluun, kun kvartaalitaloushengessä istuttiin pöydän ääreen laittamaan syksyn asioita järjestykseen. Perheessä nimittäin. Joka loman jälkeen arkeen paluuseen liittyy tiettyjä haasteita, jotka enimmäkseen ovat aikuisten aiheuttamia ennakoivia toimenpiteitä nukkumisen, syömisen ja ajankäytön suhteen. Että sinne kouluun ehdittäisiin sitä oppivelvollisuutta suorittamaan.

Nyt päätin pitää kuuden asiakohdan perhepalaverin, jossa määriteltiin talousasiat, tiettyjä sääntöjä ja toiveita sekä puhuttiin tavoitteista ja unelmista. Napakasti puolessa tunnissa hoidettiin kaikki. Aloitimme kartoittamalla, mistä asioista lapset haluavat kantaa vastuuta. Kaikki saivat tahtonsa läpi, yllätys yllätys. Sen jälkeen määrittelimme kuukausirahan suuruuden, jolla vastuunkantoon liittyvät ostokset voidaan järkevästi hoitaa. Tästä tuli hieman erimielisyyksiä, kun nuorimmainen olisi halunnut vastuullaan olevaan karkkipäiväkarkkien ostoon laajemman budjetin kuin me vanhemmat halusimme antaa.

Kotityöasiat sovittiin todella helposti, mutta peliajat ja kotiintuloajat herättivät enemmän keskustelua. Itsellenikin nuo ovat vähän hankalat, koska periaatteessa en haluaisi mieluista toimintaa hirveästi rajoitella ja itsellänikään ei koskaan ollut mitään kotiintuloaikoja. FIksusti lapset sanoivatkin, että eihän pelaamisessa mitään vikaa ole, kunhan elämässä on muutakin, liikkuu, ulkoilee eikä pelaa aina yksin. Aivan totta! Ja yksi ei pelaa juuri koskaan, koneella lähinnä rupattelee kaverien kanssa. Eli peliaika tuli vain nuorimmaiselle, joka itse ehdotti yhtä tuntia per päivä viikolle ja kahta viikonlopulle. Minusta tuo oli aivan kohtuullista.

Koulutyön osalta lapsillamme on lähes aina ollut jotain tavoitteita. Useimmiten he ovat itse ne asettaneet, mutta joskus olemme käyttäneet kannustimia ja olemme osallistuneet tavoitteiden määrittelemiseen. Nyt jokainen sai itse asettaa itselleen tavoitteet ja tosi fiksusti asettivatkin. Olen aina ollut tosi hämmästynyt, kuinka hyvin ekaluokasta alkaen lapset itsearvioinnin taitavat, tietävät mitä osaavat ja mitä pitää kehittää. Mistä ne kaikki huonosti laulavat Idols-kilpailijat tulevat? Kouluista, joissa ei ole itsearviointia?

Perhepalaveri päätettiin unelmiin ja haaveisiin ja toiveisiin, joihin perheenjäsenet liittyvät jollain tapaa. Tämä oli kaikista tunnepitoisin osuus. Vanhempien tilillä ei vain ole tarpeeksi numeroita toteuttamaan aivan kaikkia unelmia ja se tuntuu välillä vaikealta. Kun muillakin on. Kaikilla muilla. Matkustelu nousi puheenaiheeksi unelmien kohdalla odotettavasti, meillä on ollut monenlaisia mukavia matkakokemuksia. Nuorimmaiselle olisi tärkeää, että myös isovanhemmat olisivat mukana ja tätä on vähän vaikea luvata. Mietimme myös mitä voisimme koko perheellä tehdä, mikä olisi mieluista kaikille. Tänä syksynä meillä edelleen pelataan lautapelejä koko perheellä, pidetään tortilla- ja pizzailtoja ja katsotaan kaikille sopivia leffoja.

En tiedä tarkoittaako tämä perhepalaveri vähemmän kinastelua ja ristiriitoja jatkossa. Mutta vallan mukava ja hyödyllinen se oli. Suosittelen kokeilemaan. Tärkeää on kuulla kaikkien mielipiteet ja arvostaa lasten omaa ajatusta siitä, millaiseksi he haluavat elämänsä rakentaa. Vaikka vanhempi viime kädessä päättääkin esimerkiksi perheen rahankäytöstä tai kotiintuloajoista, diktatuurilla ei luoda hyviä suhteita. Tarkoitus on myös kasvattaa aikuisia, jotka osaavat toimia vastuullisesti ja tavoitteellisesti, toiset ihmiset ja realiteetit huomioiden. Kuinkas sen oppii ellei harjoittelemalla?

Olimme jo päättäneet palaverin, kun nuorimmainen hoksasi puuttuneen aiheen: "Entäs ne ikärajat?". Niistä ei meidän perheessä tarvitse keskustella.