Liikkuminen, liikunta ja urheilu herättävät monenlaisia ajatuksia ja tunteita. Viime aikojen doping-oikeudenkäynnit ovat yhdessä äärilaidassa, liikkumattomuuden aiheuttamat terveyshaitat ja niiden kalleus kansantaloudellisesti toisessa päässä. Jokainen hyvä kansalainen tietää, että liikkua pitää, mutta miten, milloin, kuinka paljon ja miksi ovatkin kysymyksiä, joiden vastauksista ei yksimielisyyttä ole.

Aika moni vanhempi ajattelee, että lapsilla tulee olla urheiluharrastus. Se pitää yllä hyvää kuntoa, lapsi saa monenlaisia kokemuksia ja erityisesti teinit vaativa ja aikaavievä urheiluharrastus pitää pois pahanteosta. Minut tämä näkökulma on saanut aina kiemurtelemaan. Omista lapsistani kaikki ovat harrastaneet tai harrastavat joukkueurheilua seurassa. Heidän harrastamisensa on kuitenkin ollut aika vaatimatonta verrattuna isäänsä, joka ehti seuratasolla kilpaillakin lähes kymmenessä eri urheilulajissa.

Yksi kerrallaan lapset ovat kuitenkin lopettaneet urheiluharrastukset toisten mielenkiintoisempien tieltä. Hämmentyneen iloisina otimmekin vastaan teinipojan huippuarvosanat sekä pitkän matkan juoksutestistä että lihaskuntotestistä koululiikunnassa. Koulumatkojen pyöräilyllä, pihatöiden teolla, punttien nostelulla kotioloissa ja satunnaisilla juoksulenkeillä hän on pysynyt urheilua harrastavien luokkatovereidensa tasolla ja ylempänäkin. Tosin ehkä on ehtinyt sitten vähän enemmän sinne pahantekoon.

Minä ajattelen, että kunnostaan on tärkeää pitää huolta, mutta en siis oikein usko urheiluun. Parhaimmillaan urheilu on hauskaa yhdessä tekemistä, tavoitteiden asettamista ja saavuttamista, onnistumisia, henkilökohtaisen kasvun paikka. Mutta urheilun saavutusten ehkä kilpailemisenkin korostaminen vie mielestäni liikaa tilaa liikkumisen riemulta ja oman kehon kuuntelulta. Lasten kohdalla vaihtelun mahdollisuus on myös aika kapea, koska lajiharjoittelu aloitetaan niin nuorena.

Eniten urheiluharrastuksissa vastenmielisyyttä herättävät kuitenkin ympäristövaikutukset: ajetaan autolla kauaskin lämmitettyyn halliin tai tunturille rakennettuun hiihtokeskukseen, jotta ylläpidetään kuntoa, kun saman kunnon kohotuksen voisi tehdä lähempänäkin. Lihaksille, keuhkoille ja sydämelle on aivan sama, missä kunnon kohentamista ja ylläpitoa tapahtuu kunhan tapahtuu.

Minun pitäisi liikkua enemmän monestakin syystä ja nyt onkin pohdinnan alla, että kuinka pidän motivaatiotani yllä ja mitä liikuntamuotoja itselleni ottaisin. En haluaisi rasittaa lompakkoani enkä ympäristöä, mutta yksin liikkuminen on ainakin ajoittain tylsää ja pelkään, että tavoitteellisuus ei onnistu ilman yksityiskohtaista suunnitelmaa. Tavoitteellisuutta tarvitsen, koska sairastellessani olen menettänyt lihaskuntoa aika lailla toispuoleisesti ja tuon epäsuhdan oikaiseminen vaatii kuria. Ja nivelten huono kunto taas vaatii malttia ja kärsivällisyyttä kuormittavissa liikuntamuodoissa. Näistä huolimatta haluaisin ennen kaikkea liikkua nautinnollisesti ilman stressiä ja liikoja kalenterimerkintöjä. Tässä asiassa tavoittenani on sopivasti enemmän, mutta en vielä tiedä kuinka.