Vietimme eilen rentoa hellepäivää kotona kaksistaan tyttäreni kanssa. Hän tyylilleen uskollisena oli laittanut hiuksensa, meikannut ja pukeutunut, jos ei parhaimpiinsa, niin ainakin kohtuullisen uusiin kesävaatteisiin. Hänen käynnistellessä ruohonleikkuria ehdotin työvaatteiden vaihtoa: olisi mukavaa, jos kivat vaatteet olisivat käytettävissä vielä myöhemmin kesällä tai mahdollisesti tulevina kesinä, hän kun tuskin enää kovin paljoa kasvaa. Vastaukseksi sain kyllästyneen katseen ja lausahduksen "Voi äiti sun kanssas. Muoti muuttuu." Ymmärsin tämän niin, että tämän kesän vaatteita ei käytetä ensi kesänä, vaikka ne päälle mahtuisivatkin eivätkä olisi ruohovihreän tahrimat.

Olenkin jo aiemmin kertonut, että itse en vaihda vaatekaappini sisältöä muodin mukana vaan käytän sujuvasti kolme vuotta sitten hankittuja sortseja tänä kesänäkin. Arkeologisia vaatekerroksia löytyy kaukaisemmiltakin vuosilta, erityisesti ylähyllyille sijoitetuista harvemmin käytettyjen vaatteiden laatikoista. Minun naurettavuuskriteerini menevät jossain suurten ysäriolkatoppausten ja liian lyhyiden hameiden seutuvilla, kaikki muu kelpaa päällepantavaksi, tilanteesta riippuen. Poikkeuksetta pitkään kaapissa viihtyneet vaatteet ovat jollain tapaa mukavia pitää, hankintahinta voi olla jopa olematon.

Mutta vaikkei minulla ole vintage-jakkupukuja jotain aika nostalgistakin löytyy vielä käytettävistä vaatteista. Iäkkäin omistamani vaatekappale taitaa olla mummon vanha villakangastakki. Turkiskauluksen vuoksi käytän sitä kuitenkin todella harvoin. Sen sijaan aivan sujuvasti käytän kymmenen vuotta sitten tuliaiseksi saamaani meksikolaista kaapumekkoa. Saunamekoksikin sitä kutsun, mutta se kyllä sujahtaa päälle kesällä monessa muussakin tilanteessa.

Mekko-osastolta löytyy myös yksi todellinen harvinaisuus: itse ompelemani trikoomekko kahdenkymmenen vuoden takaa. Vaikka painoindeksi oli silloin aivan toinen, venyvän kankaan ja mallin ansiosta se mahtuu edelleen eikä omissa silmissäni näytä edes auttamattoman vanhanaikaiselta. Taitaa olla ainoa itseommeltu vaate kaapissani.

Vanhojen vaatteiden nolointa päätä edustavat ehkäpä ikivanha nyppyyntynyt villatakki ja maalauspaidaksi päätynyt flanellikauluspaita. Vai olisiko noloin sittenkin hätäpäissään jostain halpakaupasta hankittu kevyttoppatakki, jonka jouduin ostamaan raskaana ollessani, kun mikään ei mahtunut päälle? Nyt se toimii äärettömän käytännöllisenä puunhakutakkina, postinhakutakkina, lintujenruokintatakkina, lumenkolaustakkina... Eikä se edes tunnu kuluvan.