Olen saanut runsaasti palautetta IRL sukkahousujeni määrästä ja vähän muustakin. Koska ilmiselvästi blogillani on enemmän kuin kaksi lukijaa, muistutan, että tännekin voi kommentoida. Voitte sitten yhdessä kauhistella ja kannustaa.

Vaatelaskuni selvästi inspiroivat muitakin. Omassa perheessäni suoritettiin vaateinventaario laskuineen lähes jokaiseen vaatekaappiin. Löytyi useampi "kadoksissa" ollut vaatekappale ja kassikaupalla lahjoitettavaa. Pienin on keskittynyt tukkimiehen kirjanpitoon, mutta kaikkien yli 10-vuotiaiden kanssa olemme keskustelleet syvällisemminkin vaatevarantojen eri puolista.

Nuorten kanssa on ollut kiehtovaa pohtia ympäristön luomien paineiden ja tarpeiden erottamista omista toiveista ja tarpeista. Koska itsekin tätä ristiriitaa pähkäilen kypsemmässä iässä, ei ole ihme, että nuorten on vaikea erottaa noita kahta toisistaan. Heidän maailmassaan niin moni asia vain "kuuluu olla": kännykkämalliranking on armotonta, halpahallista kelpaa ostaa korkeintaan alushousuja, kengissä ja huppareissa täytyy näkyä merkki, korut ja laukut on oltava muotivirtausten kärkeä. Viis siitä, että valkoiset kengät ovat hintaansa nähden erittäin epäkäytännölliset tai että repaleisten farkkujen takamuksen tuuletusaukot heikentävät pitkällä tähtäimellä todennäköisesti lisääntymiskykyäkin. Kahta päivää peräkkäin ei voi pukeutua samoihin vaatteisiin (ainakaan tytöt) ja koulussa tiedetään täsmälleen  kenellä on vain kolme hupparia, joihin pukeudutaan vuoropäivinä. On sanomattakin selvää, että kolmen hupparin kaveri on luuserikamaa.

Tytöt ihailevat toistensa kykyä yhdistellä vaatteita ja asusteita ja koulussa on omat trendsetterit, joiden tyyliä kopioidaan. Ymmärrän, että vaihto-oppilaana kokemani koulupuvun käyttö ei sittenkään ole vain oppilaiden kiduttamista epämuodilla ja epämukavuudella vaan suojelee monelta mielipahalta ja jopa kiusaamiselta.

Koulumaailmassa pukeutumisen ja vaatteiden merkitys korostunee, mutta totuuden nimessä on tunnustettava, että kyllähän aikuisetkin viestivät vaatteillaan ja jopa peittelevät epävarmuuttaan tai todellista rahatilannettaan. Moni yhtäkkiä työnsä menettänyt pitää viimeiseen asti kiinni tyylikkäästä pukeutumisesta, vaikkei siihen oikein olisi varaakaan. Mielikuvat ovat niin vahvoja. Kirppisvaatteisiin pukeutunut voi olla symppis hippi, mutta keskiluokkaisten keski-ikäisten silmissä ja mielikuvissa myös mahdollisesti taloudellisesti epäonnistunut. Ja taloudellisesti epäonnistunuthan voi olla epäonnistunut ihminen muutenkin.

Itse tiedän aika tarkkaan kuinka vaatetuksella saan itseni näyttämään hieman pidemmältä ja hoikemmalta. Ja voi sitä iloa, kun olen saanut uudelleen aloitta korkkareiden käytön muutaman vuoden lättäkenkäkauden jälkeen. Näytän ammattimaisemmalta tietyssä kampauksessa ja laadukkaissa villakangashousuissa.

Mutta mietin silti, että missä menee vaateviestinnän raja? Ja montako vaatetta tarvitsen viestiäkseni eri asioita? Eikö kuitenkin vaatetuksen perimmäinen tarkoitus ole pysyä lämpimänä? Suomalaisen mökkielämän viehätyksestä osa piillee siinä, että saa olla vanhoissa verkkareissa ja nuhjaantuneessa fleece-takissa (suomalaisen kesän lämpö kun on mitä on) miettimättä mitä vaatesignaaleja ympäristöönsä viestii. Saisinkohan myytyä nuorilleni "mökkimuoti rules" -ajatuksen edes yhdeksi päiväksi? Tai itselleni?