Jäätyneet kompostit heräsivät huhtikuulla muuttamaan mullaksi perunankuoria, kalannahkoja ja miljoonia leivänmurusia. Lämpimänä pääsiäisenä kääntelin vanhojen pakastinarkkujen sisällön moneen kertaan vanhasta tuvasta kerätyn lattiaeristeen (sammalta, turvetta, sahanpurua) kanssa. Viikon päästä siitä sain lisätä ämpärillisen vettä molempiin pakastimiin, kun maatuminen edistyi hurjalla lämmöllä höyryten.

Tällä viikolla sain tyhjentää sen kauemmin kypsyneen kompostin kasvulavaan. Tuoksu oli multainen ja kompostissa oli erotettavissa vain luita, kananmunankuoria ja ruukkusalaatin mustia ruukkuja. Tuhdin kompostin sekoitin kuivuneisiin perennanoksiin, koivunlehtiin, turpeeseen, hiekkaan ja multaan. Pojat seuloivat vanhaa hiekkalaatikon pohjaa koivunjuurista, jotta saisimme juuri oikean koostumuksen multaan.

Nyt huolella valmistettuun kasvulavan ja kohopenkin sekamuotoon on kylvetty siemenet: porkkanaa, pinaattia (sinne päähän, johon kompostia ei riittänyt), salaattia, tilliä, retiisiä ja herneitä. Viime vuotiset persiljat ovat nousseet jo aikapäiviä sitten ja yrttiruukkujen timjami ja rosmariinikin on istutettu yhteen kulmaan.

Koska kasvimaa sijaitsee kovin kaukana lähimmästä vesipisteestä, vedimme tihkukasteluletkun pitkin kasvilavoja varmistamaan siementen itämisen. Tosin unohdimme sen päälle vähän liian pitkäksi aikaa ja koko multa vettyi aika tavalla. Onneksi seuloimme sitä hiekkaa mukaan.

Nyt sitten odotamme. Mikäli muistamme kastella ja mahdollisesti kitkeä, kenties kuukauden päästä voimme nauttia salaattia omalta maalta. Syksyllä ehkä saamme porkkanoitakin, jos mato suo. Viime vuonna nimittäin ruokimme porkkanoillamme lähinnä toukkia. Tänä vuonna aion olla tarkkana kuin porkkana vahtimassa, ettei kukaan muu ehdi ensin:  toukkien lisäksi myyrät ovat osoittaneet suurta kiinnostusta viljelyksiämme kohtaan. Fasaani taas tykkää herneistä, joten peittelin ne huolella, ettei se älyäisi ruokakätkön sijaintia.

Koholla olevasta penkistäkin toivomme olevan hyötyä tässä ruuan kilpajuoksussa: ehkä myyrät eivät sinne löydä. Etanatkaan eivät ole kovin fiksuja kiipeämisessä, joten salaattikin saanee kasvurauhan. Vähän myöhemmin laitan vielä kasvamaan kesäkurpitsaa, avomaan kurkkua ja tomaattia. Tomaatit tapaavat mennä varisten suuhun, mutta aion rakentaa variksenpelättimen, sellaista minulla ei ole koskaan ollut.

Kun lokakuussa käännän kasvimaani syyskuntoon, voin toivottavasti muistaa suussani herkullisten vihannesten maun, josta olen koko kesän saanut nauttia. Yrttisadon olen kuivannut tai pakastanut talven ruokahetkiä varten. Samalla voin laskeskella porkkanoilleni kilohintaa, jos haluan itselleni mielipahaa tuottaa. Voin myös samalla todeta, että kasvimaan hoitoon käytetyn lihasvoiman tarvitsema energiamäärä ylittää moninkertaisesti kasvimaan sadon sisältämän energiamäärän.

Mutta hitaudella ei ole hintaa eikä nautinnolla rajaa, kun popsin rakkaudella kasvatettua porkkanaa pihakeinussa syksyn ruskaa katsellen.