Analogisten lankapuhelimien aikaan puhelimet soivat tai pirisivät. Yleensä eteisessä puhelinta varten hankitun lipaston päällä tai ehkä keittiön seinällä, joskus työhuoneessa, jos talosta sellainen löytyi. En haikaile noita aikoja, jolloin puhelinyksityisyyttä saadakseen piti päivystää puhelimen vieressä saadakseen vastata itse ja sen jälkeen mennä vessaan keskustelemaan, koska johto ei yltänyt pidemmälle. Puhelimessa juoruiltiin, rupateltiin, vietettiin pitkiäkin aikoja pohdiskellen, itkien, rakastuen aivan kuten tänäkin päivänä. Mutta vain kotona.

Kännykkä toi mahdollisuuden juoruilla, itkeä, rakastua ja sopia tapaamisia missä tahansa ainoana rajoitteena syrjäseutujen huono kuuluvuus ja akun kestävyys. Turvallisuuden tuojana kännykkä on ollut aivan ylivoimaisen hyvä. Mutta samaan aikaan kännykkä luo vaatimuksen olla juoruilu-, kuuntelu- tai työvalmiudessa myös kävelylenkillä, ostoksilla, lomamatkoilla tai kasvimaata kitkiessä. Jos et vastaa tekstiviesteihin tunnin sisällä, vastapuoli pahimmillaan epäilee ystävyyden syvyyttä.

Ainainen käytettävissäolo ja reagointivalmiudessa päivystäminen tuntuu joskus raskaalta. Kännykän lisäksi arkeani pommittavat sähköpostit useassa osoitteessa, facebook-viestit, chat-mahdollisuudet, skype... Toisessa päässä voi toki olla joku liittymäkauppias, mutta useimmin läheinen ystävä, jonka elämästä ja kuulumisista olen tosissani kiinnostunut. En halua kohdata edes puhelimessa ketään puolinaisesti, joten jätän mieluummin vastaamatta kuin vastaan kiireessä tai kesken jonkun muun toiminnan. Minulle on yhä tärkeämpää pysähtyä oikeasti kuuntelemaan, mitä läheisilläni on kerrottavana ja sitä kautta kohtaamisiin on tullut lisää syvyyttä ja merkitystä. Kun keskityn kuuntelemaan rauhassa, voin myös paremmin kuulla senkin, mitä ei ääneen sanota.

Samalla tapaa haluan keskittyä myös muuhun tekemiseeni. Tavoitteenani on olla yhteydenotoista vapaa vaeltaessani metsäpolkuja, keskittyessäni käsityöhön, kierrellessäni kaupungilla tyttären kanssa, lukiessani kirjaa, mahdollisesti myös palkkatyötä tehdessäni. Alitajuntani on ilmeisesti työstänyt tätä jo pidempään, sen verran usein kännykkäni jää kokousten tai muiden palaverien jälkeen äänettömälle loppupäiväksi. Ehkä myös lähetän jonkinlaista sähkömagneettista anticellulaarista energiaa, koska kaksi viimeistä kännykkääni ovat toimineet ajoittain hyvin epäluotettavasti.

Olen uskaltautunut kokeilemaan kokonaan puhelinvapaita päiviä. Pidin myös sähköpostivapaan viikon, jonka jälkeen sain pyyhkeitä lapsen luokanvalvojalta reagoimattomuudesta. Siitä huolimatta olen pitänyt toisenkin vapaaviikon. Kolmannen viikon kokeilun jälkeen olen todennut, että ellen erityisesti odota jotain sähköpostia, riittää, että sähköpostit vilkaisee kerran pari viikossa. Facebookissa en ole aina keskusteluvalmiudessa. Kännykällä en käy netissä lainkaan.

Haluan olla ystävieni ja läheisteni käytettävissä, tahdon olla hyvä ystävä. Myös työni haluan hoitaa hyvin. Puhumattakaan rooleistani omassa perheessäni. Parhaimmillani olen, kun voin keskittyä yhteen asiaan kerrallaan. Eli malttia matkaan ystäville, jotka minua tavoittelevat!