Vuosia sitten ystäväni kirjoitti lehtikolumnissaan erittäin tyypillisestä lapsiperheilmiöstä: parittomista sukista. Toinen ystäväni ihmetteli kovasti tämän suorastaan holtittoman äiti-ihmisen kyvyttömyyttä pitää sukkansa kurissa ja järjestyksessä. Koska itse tunsin kuuluvani kolumnistin tavoin sukanhukkaajien heimoon, kyselin vinkkejä varsin ärsyttävään vaikkakin pieneen ongelmaan. Kahden pojan äiti kertoi ehdottomasti huolehtivansa itse kaiken likapyykin keräämisen, pyykin pesun, kuivaamisen, viikkaamisen ja kaappeihin jakamisen. Kun pyykinpesuprosessin jokainen vaihe on yksissä käsissä, ei sukilla ole mahdollisuutta kadota.

Kaiken vastuun ja tekemisen ottaminen omille harteilleni ei tuntunut omalta jutultani silloin, mutta keskustelu muistui mieleeni tänään käydessäni läpi parittomien sukkien koria. Perheessämme pyykin viikkauksen ohessa heitetään parittomat sukat koriin, josta niitä sitten aika ajoin paritetaan: tämän päivän saldo oli 38 paria.

Pyykin kulku kaapista kaappiin on monipolvinen, pitkäkin ja hyvin vaihteleva. Riippumatta kestosta ja reitistä ihan joka ikinen perheeni jäsen taitaa jokaisen vaiheen. Pyykkikoneen käyttö ei edellytä ajokorttia eikä likaisten vaatteiden vieminen pyykkikaappiin (meillä ei mikään kori riitä) erityistä lahjakkuutta tai harjoitusta. Kyse on pelkästään viitsimisestä. Viikkausnakki napsahtaa itse kullekin ja nopeiten homma hoidetaan, kun jokainen kerää omansa puhtaiden pyykkien kasasta.

Aika monen muunkin kotityön kohdalla sopiva delegointi äidiltä muille perheenjäsenille on aivan mahdollista. Tänä päivänä miesten tietysti kuuluisi olla tässä asiassa tasa-arvoisia naisten kanssa, mutta sekä tutkimukset että vertaistuki kertovat toista. Ruuanlaitto ja siivous yhdessä sekä nopeuttavat että tekevät arkirutiineista hauskempaa. Meillä usein siivotaan taloa tunti. Jos tekisin tuon yksin, siivoaisin kuusi tuntia. Nyt minulle jää viisi tuntia aikaa tehdä jotain ihan muuta tai olla tekemättä mitään. Kuulun mieluusti sukanhukkaajien heimoon.