Olen puolihalunnut kirjoittaa päiväkirjaa jo monta vuotta, blogista olen haaveillut reilun vuoden verran. Aikomukseksi ovat jääneet. Päiväkirjan kirjoittaminen tuntuu liian työläältä, pitäisihän sitä nimensä mukaisestikin jaksaa kirjoittaa joka ikinen päivä. Blogimaailmassa sääntöjä tuntuu olevan moninkertainen määrä: tarkkaan pitäisi miettiä rajattu sisältöalue, tekstien pituus, julkaisuväli, visuaalinen ilme jne. Koska murrosvaiheessani nimenomaan kapinoin pakonomaista säännöllisyyttä ja tiukkoja vaatimuksia vastaan, on kirjoittaminen jäänyt.

Halu kirjoittaa itselle ja muille kuitenkin elää niin vahvana, että nyt, juuri tänään, julkaisen ensimmäisen kirjoitukseni. En noudata blogimaailman sääntöjä, en tavoittele runsaita lukijamääriä, mutta niille mahdollisille harvoille lukijoille itseni lisäksi haluan tarjota rehellistä ja avointa pohdintaa. Kirjoitusvirheitä ja epäselviä lauseita tullee, vaikken niitä tavoittelekaan.

Kirjoitushalun taustalla on selvittää ja pohtia elämänvaiheen kriisejä, myönteisessä mielessä. Ikäni puolesta olen todennäköisesti neljänkympin kriisissä, ammatillisesti olen jälleen kerran murrosvaiheessa, parisuhdetta on takana lähes parikymmentä vuotta, murrosikäiset lapset vaatimuksineen ja kritiikkeineen pistävät miettimään arvoja, kulutustottumukset aiheuttavat epämääräistä ahdistusta. Muutostarve on ilmeinen ja suunnastakin on jonkinlainen haju. Olen tietoisesti ja tiedostamatta jo pidempään keikkunut downshifting-trendin laitamilla, mutta nyt on aika heittäytyä kokonaisvaltaisesti miettimään vähentämisen ideologiaa käytännössä. Juuri minun elämässäni.

Koska perheeseeni kuuluu neljä alaikäistä lasta ja yksi aikuinen, on ensimmäinen askel kertoa heille päätöksestäni ja pohtia muutoksen vaikutuksia heidän elämäänsä. Suuressa perheessä on oikeastaan aika helppo hukata omat arvonsa ulkopuolisten paineiden ("kun kaikilla muillakin on") puristuksessa, kiireen keskellä ei yksinkertaisesti ehdi miettimään, eikä monenlaisten ratkaistavien ongelmien keskellä oikein jaksakaan pohtia valintoja. On helpompi suorittaa elämää kulkien vanhoja latuja, joiden esihiihtäjistä ei ole mitään tietoa. Kenen arvoja toteutan? Siksi aloitin tämän bloginkin ennenkuin olen keskustellut perheeni kanssa. Jotta voin kuunnella vain omaa ääntäni hetken verran. Todennäköisesti kohtaan vastustusta ja kannustusta, arvostelua itsekkyydestä ja diktatuurimaisesta päätöksestä. Mutta takuuvarmasti on luvassa syvällisiä keskusteluja, todellista läsnäoloa hetkessä.

Koominen yksityiskohta: Aluksi ajattelin aloittavani blogin 1.5.2011. Tajusin aika pian, että juuri tuontapaisesta suunnitelmallisuudesta haluan eroon. Niinpä tämä ensimmäinen kirjoitus on juuri tänään, hetken mielijohteesta syntyneenä, stilisoimattomana, mutta aitona.