Sähköpostiin kolahtaa viesti, jossa muistutetaan hymyilemään työkavereille ja hellimään perhettä. Facebookissa kiertää useampi positiivisuuskampanja. Mietin vain, missä negatiivisten ihmisten kampanjat käydään? Tekstaripalstoillako? Minulle ei ainakaan ole tullut yhtään kiertoviestiä, jossa muistutetaan kohtaamaan pystyin päin kaikki elämän isot ja pienet epäkohdat, rutisemaan tyhjästä ja sanomaan suoraan, jos vituttaa.

Entä jos kaikki negatiivisuus jääkin ihmisen sisälle ja tulee ulos hallitsemattomasti ryöpsähdyksinä, kun sille ei oikein ole tilaa muualla. Pitäisikö pitää kollektiivisia rutinapäiviä, jotta säästyisimme suurilta vihanpurkauksilta ja masennukselta? MInun pännimispäiväni on nyt. Koska perusluonteeni on paitsi kyselevä myös monia näkökantoja ymmärtävä, jätän kysymyslauseiden avulla mahdollisuuden vastata havaitsemiini epäkohtiin. Ehkä kaikelle on järkevä selitys.

Miksei aina voi olla kesä?
Miksi kahvipurkeista tehdään sen kokoisia, ettei sinne mahdu mittalusikka lähes täyden kahvipaketin kanssa?
Miks lasten pitää puhua kovalla äänellä ja riehua, kun minulla pää on kipeä?
Miksi koulukirjoja ei voi ostaa valmiiksi muovitettuina?
Miksi meidän pyörät on aina rikki?
Miksen minä tiedä mitä teen?
Miksei sairauksista voi ottaa edes lomaa niinkuin muistakin työläistä asioista?
Miksei tukka pysy aina ojennuksessa?
Miksi sukkaparit ajautuvat erilleen?
Miksi hukkaaminen on paljon helpompaa kuin löytäminen?
Miksi en löydä oikeita sanoja?
Miksi tv:stä tulee niin paljon hyviä ohjelmia, ei ehdi katsoa kaikkia?
Niin, miksi?

Helpottiko? No ei ainakaan vielä. Ensi kerralla taidan pureutua yhteiskunnallisempiin ongelmiin, maailmatuskaa potien.